Lauantai 8.6.2024

Sovinto

Kamarimusiikia Inkoon kirkossa

Carita Holmström:
Pianotrio A Distant Threat

Dmitri Shostakovitsh:
Pianotrio nro 2 e-molli, op. 67

Andante – Moderato
Allegro con brio
Largo
Allegretto – Adagio

Dmitri Šostakovitš eli suuren osan elämästään Venäjän ja Neuvostoliiton historian dramaattisissa ja myrskyisissä olosuhteissa. Hän osoitti jo varhain epätavallista musikaalisuutta ja hänestä olisi voinut tulla loistava pianisti, jos kiinnostus säveltämiseen ei olisi saanut yliotetta. Jo vuonna 1925, 19-vuotiaana, Šostakovitš saavutti menestystä ensimmäisellä sinfoniallaan. Vuosien varrella hän sävelsi yhteensä 15 sinfoniaa. 

Šostakovitš oli erittäin hermostunut ihminen. Ei olisi yllättävää, jos ahdistus johtui olosuhteista; kolme kertaa hän joutui epäsuosioon, näistä kaksi ensimmäistä tapahtui Stalinin vallan aikana. Ensimmäinen kerta oli vuonna 1936, jolloin Stalin oli ollut läsnä Mtsenskin kihlakunnan lady Macbeth -oopperan esityksessä. Vuonna 1948 hän joutui jälleen silmätikuksi puolueen kampanjoidessa formalistiseksi kutsuttua musiikkia vastaan. Eikä häneen suhtauduttu suopeasti myöskään vuonna 1962, kun hän otti mielenosoituksellisesti kantaa vallitsevaa antisemitismiä vastaan Babi Jar -nimisellä 13. sinfoniallaan. 

Suuri osa Šostakovitšin tuotannosta on tilausteoksia, erilaisia ​​kunnianosoituksia isänmaalle tai vallankumoukselle, mukaan lukien musiikki noin kolmeenkymmeneen elokuvaan. Šostakovitšin kamarimusiikkituotanto on myös laaja. Hänen 15 jousikvartettoaan ovat ainutlaatuinen monumentti, mutta myös pianokvintetto ja varsinkin pianotrio e-molli ovat korkeatasoisia ja suosittuja konserttinumeroita.

Šostakovitš sävelsi elegisen trionsa sydänkohtaukseen suhteellisen nuorena kuolleen läheisen ystävänsä, arvostetun musiikkitieteilijän ja kriitikon, Ivan Sollertinskyn muistolle. Kesällä 1944, keskellä toista maailmansotaa sävelletty trio, kuten monet muutkin Šostakovitšin teokset, on kuin elegia sodan kaikille traagisille uhreille.

Trio alkaa hiljaisesti aavemaisen korkeilla huiluäänillä, sello esittelee meditatiivisen kasvavan aiheen, joka kehittyy yhdessä viulun ja pianon kanssa raskaaksi fuugaksi; tämä on selkeä piirre myös muissa kamarimusiikkiteoksissa, kuten kahdeksannessa jousikvartetossa ja pianokvintetossa. Tässä, kuten kahdessa edellämainitussa teoksessa, fuuga on syvästi melankolinen. Osa fuuga-aiheesta muuttuu uudeksi temaattiseksi materiaaliksi, joka kyllästää koko osan, jatkuvasti sekä rytmillisesti että dynaamisesti eskaloituen.

Arnold Schönberg:
Verklärte Nacht, op. 4 (Eduard Steuermannin sovitus pianotriolle)

Arnold Schönbergin varhaisimmat julkaistut teokset on kirjoitettu lauluäänelle, mutta säveltäjä oli jo tuolloin tuottanut paljon muutakin musiikkia, kuten joukon teoksia jousille. Schönberg oli opiskellut sekä viulun- että sellonsoittoa; hän oli siten hyvin valmistautunut kohtaamaan haasteet, joita hänen neljäs opuksensa, jousisekstetti Verklärte Nacht (Kirkastettu yö, 1899) tarjosi. Teoksen suuri menestys Euroopassa avasi ovet nuorelle säveltäjälle, ja se on nykyäänkin yksi tekijänsä tunnetuimmista teoksista – lisäksi myös yleisöystävällisin.

Schönbergille Richard Dehmelin runous oli tärkeä inspiraation lähde 1800-luvun viimeisellä vuosikymmenellä. Kolme kappaletta Schönbergin op. 2:sta on sävelletty runoilijan lyriikkaan. Samoin taustalla oleva ohjelma Verklärte Nachtiin, joka on ensimmäisiä perinteisen orkesterisävelrunon sovituksia kamariyhtyeelle, on otettu Dehmelin runosta Weib und Weit. Säveltäjä myönsi myöhemmin, että Dehmelin runoudella oli ratkaiseva rooli hänen varhaisessa kehityksessään. Pinnallisesti musiikki kertoo rakastavasta parista, joka kävelee kuunvalossa; nainen myöntää rakastajalleen olevansa raskaana, mutta lapsi ei ole miehen. Mies vastaa lempeästi ja intohimoisesti, että heidän välisensä rakkaus on niin vahvaa, että se muuttaa tulevan lapsen miehen omaksi. Schönbergin musiikki on jo itsessään niin puhuttelevaa, että kuuntelija voi pitää runon sisältöä epäoleellisena, kun musiikki onnistuu vangitsemaan inhimillisen draaman syvemmällä tasolla. Itse asiassa Schönberg alkoi vähitellen vähentää Dehmelin merkitystä, kun hän kommentoi musiikin sisältöä; se on niin onnistunutta, että se ei vaadi ohjelmallista tulkintaa.

Verklärte Nachtissa on vain yksi osa, joka kestää puoli tuntia. Schönberg teki version jousiorkesterille muutama vuosikymmen jousisekstettiversion jälkeen, ja vielä 1940-luvulla hän teki muutoksia jousiorkesteriversioon.