Poimintoja teoksesta ”MERI JA MUSIIKKI juhlahistoriiki 1989 – 2008”, kirjoittanut: Marit Lindqvist, käännös: Eija-Riitta Bussman.

”SUURTA MUSIIKKIA PIENELLÄ FESTIVAALILLA”

(Västra Nyland 1.7.1990)

”Täällä jossakin se on, Åsa Westerlund sanoo ja selaa edestakaisin vieraskirjaansa 1980-luvun lopusta. Hetken kuluttua hän löytää oikean sivun ja ojentaa kirjan minulle ja minä luen: ”19. maaliskuuta 1989. Ensimmäisessä Meri ja musiikki -juhlaa käsittelevässä kokouksessa. Kiitos hyvästä kirkkokahvista, Johanna Lindstedt ja Birgitta Grönvik”. Pallo oli pantu pyörimään ja ryhdyttiin intensiiviseen suunnittelutyöhön, jotta kolmessa kuukaudessa saataisiin kokoon rahat ja taiteilijat neljään konserttiin juhannuksen jälkeiseksi viikonlopuksi.

Ajatus musiikkijuhlista oli oikeastaan muhinut jo kauan Johanna Lindstedtin mielessä. 1980-luvulta lähtien Barösundin Stångholmenilla kesiään viettänyt Johanna oli miettinyt miten Barösundin Wallhallan ja Fagervikin kirkon kaltaiset paikat voitaisiin täyttää musiikilla. Johanna oli useana kesänä työskennellyt sekä Kuhmon että Naantalin musiikkijuhlilla, ja hän haaveili perustavansa musiikkijuhlat myös länsiuusimaalaiseen Inkooseen. Maaliskuun alussa hän soitti silloiselle Inkoon kulttuurisihteerille, Birgitta Grönvikille, joka innostui heti: ”Niin, miksikäs ei? Perustetaan vain!”

Johanna Lindstedt ja Birgitta Grönvik ottivat yhteyttä Åsa Westerlundiin, joka oli tuolloin kanttorina Inkoon seurakunnassa, ja hänkin ymmärsi yskän heti. Seuraavaksi otettiin yhteyttä Ingå sångföreningin puheenjohtajaan Bengt-Erik Holmströmiin, joka tässä ominaisuudessa otti muodollisen vastuun ensimmäisen festivaalin järjestämisestä kaikkine avustushakemuksineen, kirjanpitoineen ja käytännön järjestelyineen.

– Oikeastaan on ihmeellistä, että saimme pystyyn festivaalin niin lyhyessä ajassa, Åsa sanoo, vaikka ei koskaan epäillytkään projektia. Onnistuminen on varmaa, jos idea on hyvä, siihen uskotaan ja sen hyväksi tehdään töitä. Kuulostaa ehkä naiivilta, Åsa nauraa, ja lisää, ettei hän ollut erityisen hermostunut ennen ensimmäistä konserttia. Hän uskoi vakaasti, että kaikki tulisi järjestymään. Johanna Lindstedt muistaa, että hänellä puolestaan oli öisin kokonainen parvi perhosia vatsassaan ennen kuin historian ensimmäinen Meri ja musiikki -konsertti sai esityksensä.

– Uskalsin tuskin hengittää, psykologinen vastuuhan oli minun harteillani.

Åsa sitä vastoin oli itse rauhallisuus ja vakuutti, että viidakkorumpu kyllä houkuttelisi väkeä konsertteihin. Avajaisiltana näin kuinka ihmisiä oli kerääntynyt suurin joukoin Inkoon kirkon kellotapulin ääreen odottelemaan, että Pertti Kulkun trumpettisoolo kajahtaisi yli tienoon ja näin kivi kirjaimellisesti putosi sydämeltäni. Sain nähdä ja tuntea, että työmme ei ollut turha!

Ensimmäisillä juhlila 30.6.–2.7.1989 kävi noin 800 ihmistä neljässä konsertissa, jotka miltei kaikki olivat loppuunmyydyt. Historian ensimmäinen Meri ja musiikki -juhla ylitti järjestäjien toiveet ja vastaanotto niin yleisön kuin kriitikkojen puolelta oli positiivinen, mikä kannusti järjestäjiä jatkamaan työtä ja edelleen nostamaan tavoitetasoa. ”

” Alusta alkaen oli selvää, että konserttipaikkoina haluttiin käyttää Inkoon kirkonkylän ja Fagervikin kauniita kirkkoja sekä Wallhallan nuorisoseurantaloa Barösundissa. Vähitellen konserttipaikoiksi otettiin myös seurakuntatalo, Tabor-kirkko, Degerbyn kirkko ja Snappertunan kirkko, Björkuddenin paviljonki ja Hembygdsgården, Gammelgården ja Kyrkfjärdens skola, puhumattakaan konserteista, joita on pidetty torilla tai pienvenesataman laiturin nokassa.

Ensimmäisinä vuosina käytiin myös Inga-kodissa viihdyttämässä vanhainkodin asukkaita klassisella musiikilla.

Festivaalin 20-vuotisella taipaleella keskipisteessä on tietysti koko ajan ollut musiikki. Kun taiteellinen johto on ryhtynyt suunnittelemaan tulevan vuoden ohjelmistoa, on aina lähtökohtana ollut esitettävä musiikki, ja vasta kun sopiva ohjelmisto on valikoitunut, on ruvettu miettimään kuka olisi kyseisen kappaleen esittäjäksi paras mahdollinen.

Johanna Lindstedtille juuri itse musiikki oli ehdoton lähtökohta, vaikka hän myöntääkin, että joissakin tapauksissa sanoneensa, että soita tai laula mitä tahansa kunhan tulet!”

” – Talkooporukka pitää festivaalia yllä, sanoo Åsa Westerlund ja toteaa, että alusta alkaen onnistuttiin saamaan kokoon innostunut joukko inkoolaisia osallistumaan käytännön järjestelyihin.

– Minulle oli sydämen asia saada musiikista kiinnostuneita paikkakuntalaisia mukaan toimintaan ja pidin velvollisuutenani luoda Meri ja musiikki -juhlista inkoolainen festivaali. Johanna Lindstedt puolestaan kehuu inkoolaisten paneutumista ja intoa ja korostaa, että hyvä joukkuehenki on onnistuneen festivaalin edellytys.”

” Yleensä yhteistyö on kuitenkin sujunut ongelmitta, eivätkä Johanna ja Åsa muista minkäänlaisia kulttuuritörmäyksiä. Taiteilijat eivät myöskään ole asettaneet liian suuria vaatimuksia oleskelulleen Inkoossa, ei mitään n.s. raiderilistoja yksityiskohtaisine ohjeineen punaisista ruusuista pukuhuoneessa, tuoreista hedelmistä sakastissa tai samppanjasta makuuhuoneessa, Johanna nauraa ja toteaa, että taiteilijoiden toiveet ovat olleet asiallisia ja kohtuuden rajoissa. Åsan mukaan taiteellisella johdolla on ollut kyky kutsua taiteilijoita, jotka eivät ensisijaisesti ole tarkkoja oman asemansa suhteen, vaan joiden mielestä tärkeintä on saada musisoida yhdessä ja nauttia hyvästä ilmapiiristä.”